Menesty sisustustekstiilihankinnoissa – vinkit 25 vuoden kokemuksella

Sisustustekstiilien hankkiminen voi olla helppo ja stressitön prosessi. Viimeisten 25 vuoden aikana olen ollut mukana avaamassa tai kunnostamassa useita kansainvälisiä viiden tähden hotelleja tekstiilipuolen vetäjänä.  Asiakaskuntaamme kuuluvat Sheraton, Swissotel, Kempinski ja Belmond (entinen Orient Express).

Tutustu B2B-kohteissa toteuttamiimme projekteihin sekä muihin pienempiin projekteihin.

Kaikki hankkeet valmistuivat täysin aikataulussa ja alkuperäisen budjetin puitteissa, olipa kyseessä sitten hotelli, yksityisasunto, ravintola tai toimisto. Menestyksen periaatteet ovat samat projektin koosta ja budjetista riippumatta.

Työmaakokouksissa huomasin, että sisustusarkkitehti/sisustussuunnittelija haluaa aina, että tilasta tulee henkeäsalpaavan kaunis. Sijoittaja haluaa aina, että tekstiilihankkeissa on mahdollisimman paljon vastinetta rahalle. Hotellioperaattori (tai muu kiinteistön hankkimista tavoitteleva taho) haluaa, että brändin standardeja noudatetaan tarkasti. Onko mahdollista saada kaikki nämä toiveet ja odotukset toimimaan samanaikaisesti? Toki, jos tiedät, mitä etsiä, mistä etsiä ja miten etsiä. Lue alta muutama vinkki.

Vinkki 1: Varaa riittävästi aikaa hankinnalle – paranna tuotteiden laatua ja säästä rahaa

Mitä vähemmän aikaa tekstiilihankinnalle jää – sitä enemmän ne maksavat. Pikarahdit, kiireelliset maksut ompelimoille, nopeat vaihdot halutusta kankaasta ajoissa saatavilla olevaan kankaaseen lisäävät kustannuksia merkittävästi.

Vaikka verhot asennettaisiin viimeisenä – hankinnat kannattaa aloittaa jo rakennus- ja suunnitteluvaiheessa. Silloin ei pääse käymään niin, että verhot eivät mahdu niille varattuun syvennykseen tai valittua kiskotyyppiä ei voida asentaa ilman lisätöitä, jotka edellyttävät kattorakenteen avaamista uudelleen. Lisäksi valmiiden kankaiden saatavuus on heikentynyt pandemian aikana, ja valmistus kestää muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen.

Vinkki 2: Määrittele kankailta tarvitsemasi toiminnalliset ominaisuudet


On selvää, että kankaiden on oltava kauniita ja kestäviä. Mutta entä sen lisäksi? Palonkestävät ja akustiset (ääntä vaimentavat) kankaat ovat yleensä hyvin suunnittelijoiden tiedossa. Mutta sen lisäksi kankaat voivat tehdä paljon muitakin hyviä asioita investointisi hyväksi.

Energiaa säästävät kankaat viilentävät tilaa kesällä ja estävät lämmön karkaamisen talvella. Tämä näkyy suoraan lämmitys- ja viilennyskustannuksissa. Kankaat voidaan käsitellä niin, että tapetaan virukset ja bakteerit täysin ekologisesti. Kangas näyttää ja tuntuu täsmälleen samalta, mutta 99 % viruksista ja bakteereista kuolee. Pimennyskankaat voivat olla joko 100-prosenttisesti pimeneviä (blackout) tai himmentäviä (dimout) (jolloin valo pääsee hieman läpi). Itse kannatan pimennyskankaita. Kun haluat pimeyttä – on oltava pimeä. Se luo myös ylellisyyden tunteen. Lisäksi kankaat voivat olla osa kestävää kehitystä. Esimerkiksi ECOFR-polylesteri voi hajota 5 vuodessa 200-n vuoden sijaan. Luonnonkuidut on mahdollista varustaa pysyvillä palonsuojaominaisuuksilla.

Vinkki 3: Laske ja optimoi


Tykkään tilata asiakkaani kankaat suoraan tehtailta. Tämä ei ole pelkästään kustannuskysymys, sillä mitä vähemmän välikäsiä ja mainoskustannuksia, sitä parempi hinta. Tilaaminen valmistajalta antaa myös mahdollisuuden valvoa aikatauluja ja parantaa kankaiden toimivuutta. Paloturvattomia kankaita voidaan valmistaa paloturvalliseksi. Hankauskestävyyttä voidaan parantaa käyttämällä erilaista lankaa tai raskaampaa painoa. Voidaan myös valmistaa erikoisvärejä, erikoiskuvioita jne.

Vinkki 4: Anna sisustusarkkitehdeille/sisustussuunnittelijoille mielenrauhaa ja jätä yksityiskohdat tekstiilialan ammattilaiselle


Sisustusarkkitehdin/Sisustussuunnittelijan tehtävänä on luoda viihtyisä, kaunis ja toimiva ympäristö. Hänen ei ole pakko osata kaikkia kangastyyppejä ulkoa tai miettiä pelkästään hinnan kustannuksella. Eihän sähköinsinööriltäkään vaadita LVI-taitoja. Pätevä tekstiilialan ammattilainen voi kertoa, miten suunnittelijan visio voidaan toteuttaa. Siksi olen mielelläni mukana projekteissa alusta alkaen, koska silloin voin ehdottaa sopivimpia kankaita heti, mikä säästää aikaa ja asiakkaan hermoja.

 
Vinkki 5: Aseta eurooppalainen valmistaja etusijalle – säästä logistiikassa, suojaudu valuuttariskeiltä ja nauti toimitusvarmuudesta


Puolen vuoden toimitusviiveet ja 20 000 dollarin rahtikustannukset konttia kohti voidaan helposti välttää. Tilaa Euroopasta. Käytän italialaisia tehtaita, jotka ovat erikoistuneet B2B-kankaisiin.
 

Vinkki 6: Ole realistinen odotuksissasi

Laadukas kangas suoraan valmistajalta maksaa vähemmän kuin sama kangas välittäjältä. Huonommista raaka-aineista valmistettu kangas näyttää kuitenkin parin vuoden käytön jälkeen täysin erilaiselta, oli se sitten ostettu mistä tahansa.

Vinkki 7: Laadukas ompelu on avain tekstiilien ulkonäköön ja käyttöikään
 

Vihje 8: Luotettava ja kokenut tekstiilitoimittaja on aarretta

Hän hoitaa prosessin alusta loppuun tunnollisesti, sietää hyvin hektistä ympäristöä, ennakoi ja ottaa sinuun yhteyttä, jos paikan päällä ilmenee ongelmia. Silloin hän antaa sinulle ehdotuksen, miten asiat saadaan hoidettua mahdollisimman nopeasti.

Toivottavasti näistä vinkeistä oli sinulle apua. Jos tarvitset pätevää ja kokenutta toimittajaa sisustusprojekteihisi – älä epäröi ottaa meihin yhteyttä.

Heräsikö sinulla kysymyksiä sisustustekstiilihankintoihin liittyen? Ota yhteyttä lomakkeella!

Autan sinua mielelläni kaikissa kysymyksissä.

Picture of Svetlana Kinnunen
Svetlana Kinnunen

Verho- ja tekstiilisuunnittelija 25 vuoden kokemuksella.

Jaa:

Facebook
Twitter
Pinterest
LinkedIn

Pyydä ilmainen arviokäynti

Pyydä tarjousta projektiisi tai apua valitsemiseen, autamme mielellämme!

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply